Luin Vesta-Linnea -sarjaan kuuluvan teoksen Mieli mustana.
Sen on kirjoittanut Tove Appelgren ja kuvittanut Salla Savolainen. Kirja on
ilmestynyt vuonna 2008.
Kirja kertoo Vesta-Linnea nimisestä tytöstä ja hänen
perheestään. Vesta-Linnea on sisaruskatraansa toiseksi vanhin, ei siis uljas esikoinen
eikä suloinen kuopus. Vesta-Linnea leikkii kesämökillä mielellään taaperosiskonsa
Frejan kanssa. Tämä kun ryhtyy kiitollisena rooliin kuin rooliin, vaikkapa
koiraksi Maailman kylmimpään maahan. Tällä kertaa leikkiin on kuitenkin
änkeämässä toinenkin pikkusisko, lapsellinen Wendla, joka vielä julkeaa
haluavansa prinsessan roolin. Käsittämätöntä! Tämmöinen ei sovi Vesta-Linnealle
ollenkaan. Pikkusisko rupeaa parkumaan ja äiti on tietysti muiden puolella:
kaikkien pitäisi muka leikkiä yhdessä. Vähän ajan päästä Vesta-Linnea vielä
huomaa pikkusiskojensa leikkivän kahdestaan leikkimökissä. Hänen leikkiään,
hänen tavaroillaan. Frejastakin on tullut Wendlan koira. Nyt riittää. Vesta-Linnea
ryntää rantaan.
Rantakaislikossa Vesta-Linnea hautoo synkkiä ajatuksiaan.
Hän on betoninlujasti sitä mieltä, että äiti ei rakasta häntä niin paljon kuin
muita lapsia. He eivät edes kaipaisi häntä, jos hän kuolisi. Vesta-Linnea
purskahtaa itkuun. Äiti ja sisarukset käyvät houkuttelemassa Vesta-Linneaa
takaisin, mutta hän ajaa heidät vihoissaan pois. Viimein isoveli tulee paikalle
grillatun kanankoiven kanssa ja kysyy, onko Vesta-Linnea surullinen.
Kanankoipea mutustaessaan Vesta-Linnea oivaltaa olleensa surullinen eikä
vihainen. Aikansa rauhoituttuaan Vesta-Linnea keksii, mitä leikkiä kaikki
lapset voisivat leikkiä yhdessä. Loppuilta kuluukin tytön omissa hautajaisissa.
Illalla, muiden mentyä jo nukkumaan, äiti tulee hakemaan Vesta-Linneaa uimaan.
Yhdessä he sujahtavat hämärään kesäyöhön. Vesta-Linnea on onnellinen.
Kirja sopii tekstinsä ja teemojensa puolesta ykkös- ja
kakkosluokkalaisille. Keskeisenä teemana sarjan tässä osassa on
mustasukkaisuus, sisarkateus ja ulkopuolisuuden tunne. Nämä teemat tosin
soveltuvat monille aikuisillekin. Kirja soveltuu ääneen luettavaksi esimerkiksi
pareittain tai ryhmässä. Teksti on paria poikkeusta lukuun ottamatta jaettu pieniin,
helposti luettaviin osiin. Ykkösille myös opettaja voisi lukea ääneen, sillä
tekstiä ei ole tavutettu. Tämän jälkeen voitaisiin yhdessä keskustella, onko
jollakin muulla oppilaalla ollut vastaavanlaisia tunteita, millaisissa
tilanteissa ja miten niistä on selvitty. Vaihtoehtoisesti voitaisiin myös
esimerkiksi jättää satu kesken siihen kohtaan, kun Vesta-Linnea juoksee
rantaan. Lasten tulisi kirjoittaa tarinan loppu eli miten tilanne voisi ratketa
onnellisesti.
Tekstistä voisi pyytää myös etsimään esimerkiksi viisi
hauskaa sanaa ja kirjoittamaan ne ylös. Tämän jälkeen voisi kirjoittaa muutaman
lauseen, joissa käyttää kyseisiä sanoja. Tarinasta voisi myös kirjoittaa
muutaman kysymyksen.
Kirjassa on suuret, yksityiskohtia pursuavat värikuvat.
Yhtenä vaihtoehtona pienten kanssa voisi olla, että lähdetään liikkeelle juuri
kuvista. He voisivat tarkastella kuvia ja kertoa/kirjoittaa sadun niiden
pohjalta. Kuvien ihmisistä voitaisiin tunnistaa ja nimetä erilaisia
tunnetiloja; onhan tärkeä oppia tunnistamaan tunteet oikein ja oppia
käsittelemään niitä. Liikkeelle voitaisiin lähteä myös loppupään kuvasta eli
siitä kun tyttö murjottaa surullisena rantakivellä. Lapset saisivat miettiä
tarinan alkua, miten tähän on tultu.
Lisäksi lapset voisivat valita tarinasta lempikohtansa ja
piirtää siitä kuvan. Kirjalle voisi piirtää myös uuden kannen. Oppilaat voisi
myös valita pari väriä, jotka kuvaavat kirjan tunnelmia ja heidän pitäisi
perustella valintansa. Muita vaihtoehtoja voisivat olla näytelmän tekeminen
koko tarinasta tai pienen laulun tai runon kirjoittaminen. Tarinan voisi kertoa
myös jonkun toisen perheenjäsenen näkökulmasta.
TIETOKIRJA
Tietokirjaksi vinkkaan Kariston Tutkija-sarjan osaa
Hyönteiset, Eläinmaailman pieniä ihmeitä. Kirjassa on kiehtovien tietojen
lisäksi upea kuvitus. Teos sisältää myös irrotettavan suurennuslasin, kuusi
piilosivua ja viisi luukkua, joiden avulla voi tutustua paremmin maapallon
suurimpaan eläinryhmään.
Sari Antila, AILO-opinnot




