Ankea alku

Valitsin luettavakseni Lemony Snicketin kirjan Ankea alku. Kirja on ensimmäinen osa Surkeiden Sattumusten Sarjaa, josta oli puhetta äidinkielen demolla. Jo demon aikana mietin, että juuri tuollaisesta kirjasta olisin itse alakoululaisena pitänyt.

Kirja alkaa siitä, kun Baudelairen lapset leikkivät iloisina rannalla. Lapsia on kolme. Violet Baudelaire on vanhin ja taitava keksimään kaikenlaisia kummallisia vehkeitä ja vempaimia. Klaus Baudelaire, lapsista keskimmäinen, taas on erittäin älykäs poika, joka rakastaa kirjoja. Sunny Baudelaire on vielä vauva. Hän rakastaa puremista eikä osaa vielä puhua.

Ilo kuitenkin loppuu pian, kun perheen tuttu pankkivirkailija tuo heille karmaisevan viestin: lasten vanhemmat ovat menehtyneet tulipalossa. Tästä alkaa tarina, joka on täynnä julmuutta, epäonnea ja kurjia sattumuksia.

Lapset päätyvät asumaan hyvin kaukaisen sukulaisensa, kreivi Olafin, luo. Kreivin talo on hirvittävä läävä ja kreivi itse on alkoholisoitunut  julmuri. Hän antaa kolmelle lapselle vain yhden sängyn ja pakottaa heidät tekemään valtavan määrän kotitöitä. Pahinta on kuitenkin hänen suunnitelmansa saada huijattua perheen vanhin tytär kanssaan naimisiin. Näin hän näet pääsisi käsiksi lasten valtavaan omaisuuteen. Näin ei onneksi kuitenkaan tapahdu, vaan lapset pelastuvat Violetin nokkeluuden ansiosta.

Tämän kirjasarjan ideana on kuitenkin lasten jatkuva kurjuus ja epäonni, joten onnellista loppua ei ole. Lapset pääsevät pakoon kreivi Olafin luota joutuakseen seuraavassa kirjassa taas mitä inhottavimpiin tilanteisiin.

Kirja sopii alakouluikäisten luettavaksi neljänneltä luokalta eteenpäin. Kirja vaatii sujuvaa lukutaitoa ja toisaalta tietyllä tapaa humoristista suhtautumista lapsille tapahtuviin karmeuksiin, joten ihan pienimmille kirjaa en suosittelisi. Kirja sisältää myös ironiaa, jonka ymmärtäminen on monille lapsille vaikeaa. Pohdin pitkään, että miten lapset ymmärtävät kirjan, joka kertoo lasten ankeudesta ilman suuria iloja ja onnea. Olisi itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoista haastatella kirjan lukeneita lapsia, sillä aikuisen on lopultakin vaikea lukea kirjaa lapsen silmin. Minulla ainakin on käsitys, että lapset lukevat mielellään kirjoja, joissa on kurjia tilanteita, mutta onnellinen loppu. (Tämä taitaa päteä moniin aikuisiinkin.)Toisaalta kirja voisi auttaa lapsia laittamaan omia, ehkä pieniä, vastoinkäymisiä oikeisiin mittasuhteisiin.

Pieni ja erittäin mielenkiintoinen  yksityiskohta kirjassa on se, että hankalat sanat tai kielikuvat on selitetty hauskalla tavalla.  Yhtenä esimerkkinä seuraava lainaus:

”Sana ”pidättyväinen” on upea sana, mutta se ei kuvaa kreivi Olafin suhdetta lapsiin. Se merkitsee ”haluttomuutta liittyä muiden seuraan” ja se voisi tarkoittaa jotakuta, joka istuu juhlissa nurkassa eikä puhu kenellekään.  Se ei tarkoita jotakuta, joka antaa yhden sängyn kolmelle ihmiselle, pakotta heidät tekemään vastenmielisiä kotitöitä ja lyö heitä päin naamaa.”

Kirjojen lukeminen laajentaa aina sanavarastoa, mutta tämä kirja tekee sen aika hilpeällä tavalla!

Tietokirjavinkkauksenani on Jussi Kaakisen, Juha Kuisman ja Kirsti Mannisen Suomen lasten historia, joka kertoo tarinaa esihistoriasta tälle vuosituhannelle lapsen silmin.

Elina Ståhlberg