Kekseliäs Kettu

Roald Dahlin aikuisten kirjoja lukeneena olin utelias tietämään, miten lasten kirjat sujuvat tältä nokkelalta kirjailijalta. Kirjailijalla on erinomainen tapa päästää tarina hulvattomana valloilleen ja niin hän tekee tässäkin kirjassa. Kekseliäs kettu on viihdyttävä ja jännittävä kuvakirja, joka soveltuu pienille alakoululaisille, vaikka näyttää kyllä uppoavan opettajaankin.

Tarinan ajatus on paljon käytetty, perinteinen ”kettu ryövää kanatarhaa”. Siihen ne perinteet loppuvatkin. Kertomus lähtee liikkeelle ketun ryöväämien tilanomistajien epämiellyttävien luonteiden esittelyllä. Tilanomistajien ahnetta luonnetta, ällöttäviä syömätapoja ja kuvottavaa likaisuutta kuvailtiin, että kirput alkoivat kutittamaan omaakin päätä. Kekseliäs isä kettu ryövää tilojen antia ja tilanomistajat päättävät ampua ketun kostoksi tämän ryöstöretkistä ja lähtevät kettujahtiin. Kostotoimet saavat pian järjettömät mittasuhteet ja tarinassa herkutellaan kekseliään ketun ja tilanomistajien keskinäisellä voimien mittelyllä. Kekseliäs kettu keksii pakokeinon ahdingosta ja samalla tavan ryövätä tilanomistajia lisää. Kaiken tämän ohessa kekseliäs isä kettu pelastaa nälkäkuolemalta myös mäyräperheen, myyräperheen, kaniiniperheen ja lumikkoperheen. Lopussa eläimet herkuttelevat ja ahneet tilanomistajat saavat pahan palkkansa.

Kuvitusta on joka sivulla ja se on tavallaan niukkaa mutta silti eläväistä. Tyyli ei ole puhdasta ja siistiä vaan ennemminkin luonnostelua, aivan kuin tarinaa olisi kuvitettu sitä mukaan kun sitä kerrotaan. Kuvituksen ei tarvitse olla liian viimeisteltyä ollakseen osuvaa.

Hyvä ja paha eivät kirjassa esiinny mustavalkoisina. Lukiessa jännittää, että mitenköhän tuon ketun käy. Ahneella kun yleensä on kakkainen loppu ja ahneita eivät olleet pelkästään tilanomistajat. Omantunnon ääni on annettu mäyrälle, johon kettu käytäviä kaivaessaan törmää. Mäyrä pyöriskelee tunnontuskissaan ja pohdiskelee ryöstöretkien oikeutusta. Saako varastaa, jos perhe on nälissään? Kirjassa esiintyy myös juopuneita tilanomistaja Papun ja hänen omenaviinikellarissaan majailevan rotan hahmoissa. Näille juopoille on annettu varsin epämiellyttävät ja siis hyvin todenmukaiset luonteet. Vaikea aihe, josta on vaikea puhua.

Kirjavinkkaus

Kristina Digmanin Floran Talo (Karisto 2008). Hurmaava runomuotoinen satu peukalon kokoisesta Florasta, joka etsii unessa näkemäänsä taloa ja löytää matkalla ystävän. Kaunis kirja, oikea lukuaarre.

Blogiteksti: Mari Tammilehto