Kaksi prinsessaa

Hannu Mäkelä: Kaksi Prinsessaa

Bianca ja Roosa ovat kaksosia ja ihan oikeita prinsessoja. He elävät hienossa linnassa ja saavat nauttia päivästä toiseen erilaisista huvituksista, suussa sulavista herkuista ja kaikesta mitä ikinä keksivätkään toivoa. Mutta prinsessat eivät silti ole tyytyväisiä. Sisaruksista räväkämpi, punahiuksinen Roosa, on kyllästynyt tasaiseen elämäänsä linnassa ja haluaa päästä linnan muurien ulkopuolelle näkemään maailmaa. Hän saa hillitymmän vaaleahiuksisen Bianca- siskonsa puhuttua mukaansa karkumatkalle.

                    Sisarukset päästävät yhtenä iltana kaikki linnan häkkilinnut vapaaksi ja sekasorron turvin he livahtavat linnan portista lintujen lailla vapauteen.  Tytöt samoilevat pelästyneinä ensimmäisen yön pimeässä metsässä, kunnes löytävät pienen mökin, jossa asuu yksinäinen vanha nainen. Vanha nainen antaa tytöille yösijan sekä poikiensa vanhan Aapisen ja siihen liittyvän neuvon: ”Kirjaimet auttavat teitä, jos joudutte pulaan”.

                Prinsessat ovat tottuneet saamaan kaiken haluamansa vain sormea napsauttamalla, eikä heidän ole ikinä tarvinnut tehdä töitä minkään eteen. Kuninkaan linnan ikkunoista pilkottanut kaupunki ei tarjoakaan sisaruksille jännittäviä seikkailuja, vaan yllättäviä vastoinkäymisiä. Bianca ja Roosa joutuvat palvelijoiksi ilkeän ravintolanpitäjän kynsiin, joka aikoo vielä myydä tytöt eteenpäin.  Bianca  muistaa vankeudessa vanhan naisen antaman  Aapisen ja opettelee uudestaan lukemaan ja kirjoittamaan. Kirjoitustaidon avulla Bianca saa yhteyden ilkeän ravintolanpitäjän kuuromykkään palvelijapoikaan, joka päästää tytöt vapaaksi vankeudesta ja lähtee itsekin mukaan karkumatkalle. Poika osoittautuu myöhemmin vangiksi kaapatuksi prinssiksi, joka oli menettänyt äänensä, kun kukaan ei ollut kutsunut häntä niin pitkään aikaan hänen omalla nimellään. Bianca ja prinssi mieltyvät toisiinsa, mutta Roosankaan ei tarvitse pitkäksi aikaa jäädä kolmanneksi pyöräksi. Hän löytää itselleen sulhon kiltin mökkimummelin sodasta palanneesta pojasta.

Kaksi prinsessaa on perinteinen kehityskertomus, jossa päähenkilöt kohtaavat vastoinkäymisiä, mutta löytävät myös niiden kautta omat vahvuutensa. Perinteisten prinsessasatujen tyyliin prinsessat saavat myös lopussa prinssinsä. Kirjailija on halunnut kuitenkin vähän uudistaa perinteistä loppukaavaa, joten prinssit eivät saakaan prinsessojen lisäksi puolivaltakuntaa, vaan valtakunnassa järjestetäänkin moni asia kokonaan ihan uudella tavalla.  Tarinassa ei ole perinteisen sadun tapaan selkeää hyvän ja pahan välistä taistelua, vaan paha näyttäytyy enemminkin olosuhteina, jotka pitävät ihmistä  vankeinaan.

Olisin itse kaivannut rohkeampaa prinsessakuvaston uudistamista, koska moni seikka oli tylsänkin tuttua ja kliseistä. Kirja sopisi mielestäni 2–3–luokkalaisille, koska tarina on perinteisen prinsessasadun uudistamisyrityksestä huolimatta aika hidastempoinen ja yllätyksetön. Toisaalta kirjan sisällöstä olisi nostettavissa esille haastaviakin yhteiskunnallisia teemoja kuten ihmisten välisen eriarvoisuuden. Kirjaa voisi käyttää esimerkiksi uskontotunnilla, jolloin teemaksi voisi nostaa oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon (etenkin lasten oikeudet) ja sen mitä tarinan tytöt oppivat kohtaamiensa vaikeuksien kautta.

Kirjavinkki: Lesley Simsin teos Roomalaisen sotilaan käsikirja (2004) on hauskalla kuvituksella ja huumorilla varustettu teos siitä, mitä vaaditaan henkilöltä, joka haluaa liittyä roomalaiseen legioonaan. Kirja sopii hyvin historian tunneille, kun opetukseen kaivataan mielenkiintoista havaintomateriaalia antiikin Roomasta.  

Suvi-Kaisa Kilpeläinen    

Pikkuruu Mustanmusta

Pikkuruu Mustanmusta

Sirpa Puskala

”Minun vereni virtaa kuin keväinen puro, ja ääni sisälläni kehottaa minua lähtemään liikkeelle. Isä opetti, että sitä ääntä on kuunneltava ja tehtävä aina sen tahdon mukaan.”

Kirjan päähenkilönä on Pikkuruu Mustanmusta, joka syntyi harmaapeikkojen sukukuntaan ulkonäöltään muista peikoista poikkeavana.  Äiti- ja isäpeikoille lapsi oli kuitenkin rakas pienuudestaan ja vähäisyydestään huolimatta. Romaani kertookin rakkaudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. 

”On hyvä, että minä synnyin pieneksi, mustaksi ja rumaksi, Pikkuruu sanoi. - Jos olisin syntynyt suureksi ja kauniiksi, en olisi koskaan oppinut olemaan nöyrä.
- Ei kauneuteen tarvita komeaa ulkomuotoa tai oikeanväristä turkkia, äiti tiesi. - Hyvyys ja ymmärtäväinen mieli ovat myös kauneutta, ehkäpä sitä ainoaa ja oikeaa. Ne, jotka pitävät sinua rumana, eivät vain osaa katsoa.”

Pikkuruu Mustanmusta elää peikkoperheessään sisarustensa, äitinsä ja aina keväisin vaeltamaan lähtevän isänsä kanssa. Äitipeikko kannustaa isää lähtemään, sillä on mentävä kun siltä tuntuu. Peikkoperhe valmistautuu aina kesän ajan pitkään talveen, ja odottaa isäpeikon paluuta. Isällä on kuitenkin vielä yksi haave, hän haluaa nähdä meren.

Yhtenä keväänä isä lähtee pitkälle vaellukselle merta etsimään. Kun häntä ei syksyn tullen kuulu takaisin, perhe huolestuu ja Pikkuruu Mustanmusta haluaan lähteä etsimään isää. Pienuudestaan huolimatta pikkupeikko on rohkea, ja äiti antaa luvan lähtöön. Matka on pitkä ja vaikea,  mutta karhumuorin ja maahisen avulla Pikkuruu kuitenkin löytää meren, ja isänsä.

Kirja on herkkä saturomaani, joka kertoo vapaudesta ja luopumisesta, itsensä löytämisestä ja vaikeista asioista selviämisestä. Se sopii kaikenikäisille, koskettavuutensa vuoksi myös aikuisille. Kirjan alussa ajattelin, että tarina sopisi hyvin alakoulun alaluokille, mutta luettuani kirjan loppuun suosittelisin sitä vähän vanhemmillekin, 1.-4. –luokkalaisille. Kirja sopii hyvin ääneen luettavaksi.

Kirjan kaunis kuvitus on Kati Liukkosen kynästä. 

Vinkkauksena lasten kuvakirjasta Markus Majaluoman Taiteilijaelämää - Pipsa ja Herra Pompidoun kiertävä sirkus. Kirjassa on hauska tarina pienen tytön ahertamisesta taiteilijaelämää viettävien setiensä puolesta.

AILO Mo1 Tuuli Tenho

Ankea alku

Valitsin luettavakseni Lemony Snicketin kirjan Ankea alku. Kirja on ensimmäinen osa Surkeiden Sattumusten Sarjaa, josta oli puhetta äidinkielen demolla. Jo demon aikana mietin, että juuri tuollaisesta kirjasta olisin itse alakoululaisena pitänyt.

Kirja alkaa siitä, kun Baudelairen lapset leikkivät iloisina rannalla. Lapsia on kolme. Violet Baudelaire on vanhin ja taitava keksimään kaikenlaisia kummallisia vehkeitä ja vempaimia. Klaus Baudelaire, lapsista keskimmäinen, taas on erittäin älykäs poika, joka rakastaa kirjoja. Sunny Baudelaire on vielä vauva. Hän rakastaa puremista eikä osaa vielä puhua.

Ilo kuitenkin loppuu pian, kun perheen tuttu pankkivirkailija tuo heille karmaisevan viestin: lasten vanhemmat ovat menehtyneet tulipalossa. Tästä alkaa tarina, joka on täynnä julmuutta, epäonnea ja kurjia sattumuksia.

Lapset päätyvät asumaan hyvin kaukaisen sukulaisensa, kreivi Olafin, luo. Kreivin talo on hirvittävä läävä ja kreivi itse on alkoholisoitunut  julmuri. Hän antaa kolmelle lapselle vain yhden sängyn ja pakottaa heidät tekemään valtavan määrän kotitöitä. Pahinta on kuitenkin hänen suunnitelmansa saada huijattua perheen vanhin tytär kanssaan naimisiin. Näin hän näet pääsisi käsiksi lasten valtavaan omaisuuteen. Näin ei onneksi kuitenkaan tapahdu, vaan lapset pelastuvat Violetin nokkeluuden ansiosta.

Tämän kirjasarjan ideana on kuitenkin lasten jatkuva kurjuus ja epäonni, joten onnellista loppua ei ole. Lapset pääsevät pakoon kreivi Olafin luota joutuakseen seuraavassa kirjassa taas mitä inhottavimpiin tilanteisiin.

Kirja sopii alakouluikäisten luettavaksi neljänneltä luokalta eteenpäin. Kirja vaatii sujuvaa lukutaitoa ja toisaalta tietyllä tapaa humoristista suhtautumista lapsille tapahtuviin karmeuksiin, joten ihan pienimmille kirjaa en suosittelisi. Kirja sisältää myös ironiaa, jonka ymmärtäminen on monille lapsille vaikeaa. Pohdin pitkään, että miten lapset ymmärtävät kirjan, joka kertoo lasten ankeudesta ilman suuria iloja ja onnea. Olisi itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoista haastatella kirjan lukeneita lapsia, sillä aikuisen on lopultakin vaikea lukea kirjaa lapsen silmin. Minulla ainakin on käsitys, että lapset lukevat mielellään kirjoja, joissa on kurjia tilanteita, mutta onnellinen loppu. (Tämä taitaa päteä moniin aikuisiinkin.)Toisaalta kirja voisi auttaa lapsia laittamaan omia, ehkä pieniä, vastoinkäymisiä oikeisiin mittasuhteisiin.

Pieni ja erittäin mielenkiintoinen  yksityiskohta kirjassa on se, että hankalat sanat tai kielikuvat on selitetty hauskalla tavalla.  Yhtenä esimerkkinä seuraava lainaus:

”Sana ”pidättyväinen” on upea sana, mutta se ei kuvaa kreivi Olafin suhdetta lapsiin. Se merkitsee ”haluttomuutta liittyä muiden seuraan” ja se voisi tarkoittaa jotakuta, joka istuu juhlissa nurkassa eikä puhu kenellekään.  Se ei tarkoita jotakuta, joka antaa yhden sängyn kolmelle ihmiselle, pakotta heidät tekemään vastenmielisiä kotitöitä ja lyö heitä päin naamaa.”

Kirjojen lukeminen laajentaa aina sanavarastoa, mutta tämä kirja tekee sen aika hilpeällä tavalla!

Tietokirjavinkkauksenani on Jussi Kaakisen, Juha Kuisman ja Kirsti Mannisen Suomen lasten historia, joka kertoo tarinaa esihistoriasta tälle vuosituhannelle lapsen silmin.

Elina Ståhlberg

Kekseliäs Kettu

Roald Dahlin aikuisten kirjoja lukeneena olin utelias tietämään, miten lasten kirjat sujuvat tältä nokkelalta kirjailijalta. Kirjailijalla on erinomainen tapa päästää tarina hulvattomana valloilleen ja niin hän tekee tässäkin kirjassa. Kekseliäs kettu on viihdyttävä ja jännittävä kuvakirja, joka soveltuu pienille alakoululaisille, vaikka näyttää kyllä uppoavan opettajaankin.

Tarinan ajatus on paljon käytetty, perinteinen ”kettu ryövää kanatarhaa”. Siihen ne perinteet loppuvatkin. Kertomus lähtee liikkeelle ketun ryöväämien tilanomistajien epämiellyttävien luonteiden esittelyllä. Tilanomistajien ahnetta luonnetta, ällöttäviä syömätapoja ja kuvottavaa likaisuutta kuvailtiin, että kirput alkoivat kutittamaan omaakin päätä. Kekseliäs isä kettu ryövää tilojen antia ja tilanomistajat päättävät ampua ketun kostoksi tämän ryöstöretkistä ja lähtevät kettujahtiin. Kostotoimet saavat pian järjettömät mittasuhteet ja tarinassa herkutellaan kekseliään ketun ja tilanomistajien keskinäisellä voimien mittelyllä. Kekseliäs kettu keksii pakokeinon ahdingosta ja samalla tavan ryövätä tilanomistajia lisää. Kaiken tämän ohessa kekseliäs isä kettu pelastaa nälkäkuolemalta myös mäyräperheen, myyräperheen, kaniiniperheen ja lumikkoperheen. Lopussa eläimet herkuttelevat ja ahneet tilanomistajat saavat pahan palkkansa.

Kuvitusta on joka sivulla ja se on tavallaan niukkaa mutta silti eläväistä. Tyyli ei ole puhdasta ja siistiä vaan ennemminkin luonnostelua, aivan kuin tarinaa olisi kuvitettu sitä mukaan kun sitä kerrotaan. Kuvituksen ei tarvitse olla liian viimeisteltyä ollakseen osuvaa.

Hyvä ja paha eivät kirjassa esiinny mustavalkoisina. Lukiessa jännittää, että mitenköhän tuon ketun käy. Ahneella kun yleensä on kakkainen loppu ja ahneita eivät olleet pelkästään tilanomistajat. Omantunnon ääni on annettu mäyrälle, johon kettu käytäviä kaivaessaan törmää. Mäyrä pyöriskelee tunnontuskissaan ja pohdiskelee ryöstöretkien oikeutusta. Saako varastaa, jos perhe on nälissään? Kirjassa esiintyy myös juopuneita tilanomistaja Papun ja hänen omenaviinikellarissaan majailevan rotan hahmoissa. Näille juopoille on annettu varsin epämiellyttävät ja siis hyvin todenmukaiset luonteet. Vaikea aihe, josta on vaikea puhua.

Kirjavinkkaus

Kristina Digmanin Floran Talo (Karisto 2008). Hurmaava runomuotoinen satu peukalon kokoisesta Florasta, joka etsii unessa näkemäänsä taloa ja löytää matkalla ystävän. Kaunis kirja, oikea lukuaarre.

Blogiteksti: Mari Tammilehto

Hannu Hirvonen: harvapäinen hirvi

 

Hannu Hirvonen on turkulainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hän kirjoitti ensimmäisen lastenkirjansa vuonna 2002. Nettimatrikkelissaan hän sanoo ensisijaisesti haluavansa nuortenkirjoissaan kertoa tarinoita. Hänen mukaansa: ”tarinat ovat ihmelääkkeitä, ne alkavat toimia heti kun lukija on ne nielaissut. Kirjoitan nuortenkirjoissani asioista, jotka voivat olla vielä 11-13 -vuotiaille kaukaisia ja outoja. Vain vähän vanhemmista ne voivat jo tuntua kiinnostavilta. Luulen kirjojeni olevan yhtä paljon aikuisten kuin nuorten kirjallisuutta.” Hannu Hirvonen osui kyllä matrikkelissaan naulan kantaan, jo kirjan takakannesta voin jo päätellä, että pian tulee hauskaa. Aihe on sellainen, että voin hyvin kuvitella vaikkapa itseni tuon dementiaa sairastelevan hirven rooliin.

 

Kaikki kirjan tapahtumat alkavat siitä kun pieni krokotiili istuskeli kotonaan keinutuolissa ja hörppi kaakaota.  Yht`äkkiä olohuoneen seinälle, ikkunan kohdalle ilmestyi puhuva hirvenpää, joka kysyi:” Olenko minä Marsissa?” Sitten tapahtuu kaikenlaista hassua: hirvi juuttuu sarvistaan kiinni joka puolelle, seikkailee moottoritiellä, istahtaa muurahaispesän päälle, hortoilee metsissä vaikka on metsästysaika. Hyvätahtoinen mutta huonomuistinen hirvi kyllä muistaa kaiken hiirten iso-iso-iso-iso-iso jne vanhempien seikkailuista vaan lähimuisti on tyystin kadonnut.  Tarinassa kutsutaan apuun kaikkia murisevan metsän asukkeja: Traktoria, kuhertelevia hiiriä, Karhua, Kettua ja Siiliä. Välillä järjestetään yhteispalaveri pienen krokotiilin kotona. Loppuratkaisu on aika tavalla erilainen mihin on tottunut. Sen saat lukea kirjasta itse.

Kirja on painettu isolla fonttikoolla ja varustettu hellyttävillä kuvilla. Tarina on sopivan mittainen. Voisin kuvitella lukevani tarinaa yhtä hyvin kolmos- kuin kuutosluokkalaisille. Kirjaa on edeltänyt kaksi kertomusta murisevasta metsästä (murisevassa metsässä 2007, Tärisevä traktori 2009). Sarja on jatkunut vielä vuonna 2011 ilmestyneellä rakastuneella krokotiililla. Hannu Hirvosella on loistava tapa kuvailla erilaisten eläinten omia erityispiirteitä ja tuoda ne tähän päivään sekä lisätä nykyhetken arkeen liittyvät ilmiöt eläintarinoihin.

 

Vinkki :

 

Ostin Rauman seudun työttömät ry:n kirpparista Margaret Hynes`n kirjan Kivet ja fossiilit.

Kirja sukeltaa oman rakkaan maapallomme syvyyksiin ja välillä kiertää korkeilla vuorilla ja luolissa. Geologit ja paleontologit tutkivat kivien syntyessä vallinneet olosuhteet ja sen rakenteen.

Kirjassa kerrotaan kuinka fossiilit syntyvät ja mitä ne kertovat maapallon eri lajien elämästä aina dinosauruksien ajalle saakka. Itse ajattelin hyödyntää mielenkiintoista kirjaa viidennellä luokalla, kun seuraavan kerran opiskelemme Elämän synty-jaksoa.