perjantai 7. joulukuuta 2012


Sulo ja Suklaatehdas


 Sulo ja suklaatehdas on Roald Dahlin kirjoittama lastenkirja, joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1964. Kirja on helppoa luettavaa, sopii lapsen itsensä luettavaksi tai aikuisen kanssa luettavaksi. Kirja on toimiva kertomus, jota voi lukea monella eri tasolla. Lapsille tarina avautuu jännittävänä seikkailuna, jossa tarinan päähenkilö Sulo nousee köyhästä elämästä kohti maailman parhaan suklaatehtaan omistamista.  Tarinassa myös kritisoidaan yhteiskunnan toimintaa ja lasten kasvatusta.

Kirjan kertoo Sulosta perheineen, joka elää pienessä ränsistyneessä talossa kaupungin laitamilla. Kaupungissa on maailman paras suklaatehdas, jonka portit ovat olleet suljettuna kymmenen vuotta, vaikka tehdas on toiminnassa. Eräänä päivänä tehtaanomistaja Villi Vonkka ilmoittaa, että myytäviin suklaalevyihin on piilotettu viisi kultaista pääsylippua. Pääsylipun löytänyt pääsee vanhempineen tutustumaan tehtaaseen ja saavat herkkuja loppu elämäkseen.

Sulo löytää viimeisen kultaisen pääsylipun ja pääsee neljän muun lapsen kanssa tutustumaan tehtaaseen. Muut neljä lasta ovat huonosti kasvatettuja, ja tottuneet aina saavansa kaiken haluamansa ja olemaan huomion keskipisteenä. Tarinan edetessä muut lapset paitsi Sulo kohtaavat jonkin houkutuksen, jota eivät pysty vastusmaan Vili Vonkan käskyistä huolimatta. Seurauksena siitä lasta ja hänen vanhempiaan kohtaa jokin ”onnettomuus”, jonka kautta he poistuvat esittelykierrokselta. Loppujen lopuksi jäljelle jää ainoastaan köyhä ja nöyrä Sulo, josta Vili Vonkka tekee seuraavan tehtaanjohtajan.

 Kirjan kuvitus tukee ja elävöittää tarinaa ja auttaa tarinan seuraamisessa. Kirjan voisi käyttää apuna tekstin eri tasojen ymmärtämisen oppimisessa, sekä myös oppilaiden kanssa pohtiessa kohteliaan käytöksen merkitystä, sekä ihmisten ja elinolojen erilaisuutta.


Kuvakirja opetuksen avuksi:

Mauri Kunnaksen kuvakirja Kaikkien aikojen avaruuskirja on mielestäni mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen tapa tutustua lasten kanssa avaruuden eri planeettoihin. Kaikkien aikojen avaruuskirja on ainut kuvakirja, jonka muistan omasta lapsuudestani.


Eino-Jalmari Heinonen
opiskeljanumero: 70184

1 kommentti:

  1. Kirja olisi varmasti lapsille mukava lukukokemus. Kirjaa voisi teemansa vuoksi käyttää myös eettis-moraalisessa kasvatuksessa. Kirjan lukemisen jälkeen voisi myös katsoa Jali ja suklaatehdas-elokuvan, jolloin lapset näkisivät miten kirjallisuus taipuu myös elokuvaksi.

    Elina (AILO)

    VastaaPoista