Sulo ja Suklaatehdas
Kirjan kertoo Sulosta perheineen, joka elää pienessä
ränsistyneessä talossa kaupungin laitamilla. Kaupungissa on maailman paras
suklaatehdas, jonka portit ovat olleet suljettuna kymmenen vuotta, vaikka
tehdas on toiminnassa. Eräänä päivänä tehtaanomistaja Villi Vonkka ilmoittaa,
että myytäviin suklaalevyihin on piilotettu viisi kultaista pääsylippua.
Pääsylipun löytänyt pääsee vanhempineen tutustumaan tehtaaseen ja saavat
herkkuja loppu elämäkseen.
Sulo löytää viimeisen kultaisen pääsylipun ja pääsee neljän
muun lapsen kanssa tutustumaan tehtaaseen. Muut neljä lasta ovat huonosti
kasvatettuja, ja tottuneet aina saavansa kaiken haluamansa ja olemaan huomion
keskipisteenä. Tarinan edetessä muut lapset paitsi Sulo kohtaavat jonkin
houkutuksen, jota eivät pysty vastusmaan Vili Vonkan käskyistä huolimatta. Seurauksena
siitä lasta ja hänen vanhempiaan kohtaa jokin ”onnettomuus”, jonka kautta he
poistuvat esittelykierrokselta. Loppujen lopuksi jäljelle jää ainoastaan köyhä
ja nöyrä Sulo, josta Vili Vonkka tekee seuraavan tehtaanjohtajan.
Kirjan kuvitus tukee ja
elävöittää tarinaa ja auttaa tarinan seuraamisessa. Kirjan voisi käyttää apuna
tekstin eri tasojen ymmärtämisen oppimisessa, sekä myös oppilaiden kanssa
pohtiessa kohteliaan käytöksen merkitystä, sekä ihmisten ja elinolojen
erilaisuutta.
Kuvakirja opetuksen avuksi:
Mauri Kunnaksen kuvakirja Kaikkien aikojen avaruuskirja on
mielestäni mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen tapa tutustua lasten kanssa
avaruuden eri planeettoihin. Kaikkien aikojen avaruuskirja on ainut kuvakirja,
jonka muistan omasta lapsuudestani.
Eino-Jalmari
Heinonen
opiskeljanumero:
70184
Kirja olisi varmasti lapsille mukava lukukokemus. Kirjaa voisi teemansa vuoksi käyttää myös eettis-moraalisessa kasvatuksessa. Kirjan lukemisen jälkeen voisi myös katsoa Jali ja suklaatehdas-elokuvan, jolloin lapset näkisivät miten kirjallisuus taipuu myös elokuvaksi.
VastaaPoistaElina (AILO)