Muumipappa ja meri

Luin Tove Janssonin teoksen Muumipappa ja meri (1965) vuosien tauon jälkeen. Seikkailu saa alkunsa, kun tarpeettomaksi itsensä kokeva Muumipappa päättää pakata perheensä veneeseen ja purhehtia kohti avomerellä sijaitsevaa majakkasaarta. Turvallinen Muumilaakso saa jäädä taa ja mystisellä saarella on jokaiselle jotakin annettavaa. Luonnollisesti veneen perään lähtee myös Mörkö.

Saaren majakka onkin matkalaisten saapuessa autio, ovi lukittu, eikä avainta tunnu löytyvän mistään. Lisäksi saaren toisessa päässä asuu perin kummallinen kalastaja, jolla näyttää olevan melkoisia ongelmia sekä muistinsa että sosiaalisten taitojensa kanssa. Papan riittämättömyyden tunne ei katoa, sillä majakan valo ei toimi ja muutenkin perhe näyttää pärjäilevän kiusallisen hyvin omatoimisena. Tarinaan liittyy myös Muumipeikon itsenäistymisprosessi: yölliset seikkailut merihevosia ihaillen ja Mörköä kesyttäen, sekä omilleen muutto. Mamma löytää sisäisen taitelijansa ja saa mielikuvituksensa valloilleen Myyn ollessa oma terävä, nokkela ja kiusaatekevä oma itsensä. Myyllä on ihailtava ihmisten (olentojen?) lukutaito, vaikka sosiallisessa pelisilmässä olisi toki petraamista. Kaiken lisäksi saarella tuntuu olevan oma tahto, eikä pappa tunnu pääsevän jyvälle sen salaisuuksista.

OBS! Juonipaljastus: Tarina päättyy onnellisesti. Kalastaja paljastuu majakanvartijaksi ja vihdoin majakka saadaan sytytetyksi. Muumipeikko voittaa Mörköpelkonsa, Mamma koti-ikävänsä ja Pappa löytää oman paikkansa perheessään ja elämässä. 

Janssonille tyypillisesti tarina on erittäin monitasoinen ja täynnä symboliikkaa. Teos on oivallinen ääneenluettava tunnelmansa vuoksi, mutta juuri lukemaan oppineelle se saattaisi itsekseen luettavana olla turhan maalaileva ja raskas. Lisäksi kirjassa on Janssonille tyypillisesti paljon lapselle hankalia sanoja. Kerronta on verkkaista, mutta muumimaisen nokkelaa ja kirja soveltuu erinomaisesti pätkissä luettavaksi. Muumikirjoja ääneen lukevan on syytä olla hyvä kertoja.

Opetuksessa teosta voisi käyttää virikkeenä useaan oppiaineeseen. Perheen saariseikkailun voi hyvin jättää kesken ja pyytää oppilaita kuvittamaan tai kertomaan jatkon. Tarinan kertojan voi helposti muuttaa, jotta seikkailun monet ulottuvuudet saadaan näkyviksi. Kukin perheen jäsenistä reagoi muuttoon omalla tavallaan, ja näkökulman vaihtaminen auttaa ymmärtämään henkilöiden toimintaa. Tarinasta voisi helposti tehdä myös dekkarityyppisen ja keskittyä mystisen kalastajan arvoitukseen. Kaikki muumikirjat soveltuvat hyvin myös erilaisten perhemallien sekä ystävyyden tarkastelun pohjaksi.


Kuvakirjavinkkaus:

Kuvakirjaksi valitsin Juban Viivin ja Wagnerin touhukkaan sanakirjan. Mielestäni teos soveltuu erinomaisesti lukemaan opetteleville, sillä kirjan voi lukea osaamatta lukea. Ensimmäisellä luokalla käytettäessä kirjan takaa on kuitenkin syytä teipata piiloon ikäsuositus, sillä kirja on alun perin tarkoitettu puhumista opetteleville. (Ikäsuositus 1+). Kirja on rakennettu siten, että aukeaman vasemmalla sivulla on aina tietty esine, esimerkiksi kitara, sekä kuvana että kirjoitettuna. Aukeaman toisella sivulla tapahtuu jotakin (sika pistää rämpytellen). Kuvateksti kertoo: "Wagner soittaa kitaraa". Näin ollen kuvista tietää heti, mitä alapuolella lukee, vaikkei varsinaista lukutaitoa vielä olisikaan. Kirja on siis mitä mainioin ensimmäinen lukukokemus.


  Jemina Kotiaho 71547