lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pekka Töpöhäntä koulussa


Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä koulussa


Pekka Töpöhäntä on kaikkien tuntema hännätön kotikissa, jonka seikkailuista Gösta Knutsson kirjoitti vuosina 1939- 1972. Tämän kirjasarjan tarinat ja opetukset tuntuvat olevan ajattomia, siksi kirjoista otetaan edelleen uusia painoksia ja tehdään erilaisia lyhennelmiä sekä mukaelmia kuvakirjoiksi, äänikirjoiksi ja näytelmiksi. Pari animaatiotakin ilmestyi 80-luvulla. Valitsin Pekka Töpöhäntä koulussa – kirjan, koska luin lapsilleni siitä tehtyä kuvakirjamukaelmaa ja se käsitteli asioita mielenkiintoisesti.

Pekka Töpöhäntä koulussa – kirjassa seikkailevat Pekan lisäksi hänen perivihollisensa ilkeä Monni sekä Pilli ja Pulla, jotka muodostavat yhdessä perinteisen kiusaajajoukon. Monni yrittää aina saada Pekan näyttämään typerältä muiden kissojen silmissä, mutta hänen juonensa kääntyvät usein häntä itseään vastaan. Muut tarinan kissat ovat yleisesti Pekan puolella, mutta kuitenkin Monnin johdateltavina, ja joutuvat vähän pakostakin kiusaajan rooliin. Kirja alkaa, kun Olli, Pekan isäntäperheen poika, vie Pekan väkisin kouluun. Pekan mainittua asiasta Monnille, tämä perustaa kissakoulun, jonka opettajaksi tulee Monnin ilkeä sukulainen Konrad. Pekka saa vaikeimmat kysymykset ja häntä yritetään jatkuvasti nolata, varsinkin silloin, kun Monni ehdottaa, että Pekka saisi toimia opettajana.

Pekka joutuu kirjassa myös vahingossa Tanskaan, jossa hän tapaa auttavaisen Jesperin ja kuninkaallisen rotanpyydystäjän Amalieborgin Amalian. Tanskassa hän kohtaa myös ilkeä ja vaarallisen Sören Sörensenin ja joutuu itsekin kissapoliisien jahtaamaksi. Lopulta Pekka lähtee Tanskasta ja päätyy Suomeen maaseudulle Saara siilirouvan vieraaksi. Pekka joutuu tosissaan käyttämään nokkeluuttaan, että pärjää harakkarouva Hahattajan kanssa, joka oli kaapannut Saaran lapsen. Matkalla hän tutustuu myös leppoisaan lehmään, rouva Ammuseen. Maaseudulta palattuaan Pekka käy syysnäyttelyssä ja lopuksi hän matkaa perheineen Vuorelmaan joululomalle, minne myös muut Upsalan kissat tulevat Monnin johdolla Pekan tietämättä retkelle ja yrittävät järjestää hänelle ikävän yllätyksen, mutta kuinka sitten kävikään?

Pekka Töpöhäntä – kirjojen tarinoita kannattaa käydä oppilaiden kanssa keskustelemalla läpi, koska kaikki asiat eivät ole niin valmiiksi selitettyjä kirjoissa. Tämä, kirjan monikerroksellisuus, on varmasti syy, minkä takia kirja käy monenikäisille oppilaille. Kirja toimii hyvin äänenluettuna, mutta koska teksti on hieman vanhahtavaa ja kissamaista, vaatii se lukijalta eläytymistä. Mielestäni kirja oli hyvä. Tarinat on kytketty toisiinsa, mutta siirtymät olivat nopeita ja tarinat toimivat myös erillisinä. Tämä tukee sitä, että kirjaa voi lukea pienissä pätkissä tarina kerrallaan, ja näin se ei jää helposti kesken. Tunnin aikana ehditään lukemaan, ja vielä keskustelemaan tarinan tapahtumista sekä opetuksesta. Kirja toimii mielestäni isommilla oppilailla itse myös luettuna, mutta mielestäni silloinkin tapahtumista pitäisi keskustella, vaikka pienryhmissä.


Kuvakirjoista haluaisin esitellä Brigitte Weningerin kirjoittaman ja Christian Mauclerin kuvittaman Nähdään taas, isä (Lasten Keskus, 2008). Kirja kertoo Tommista, joka ei tajua, miksi isä lähtee aina omaan asuntoonsa, eikä jää hänen ja äidin luokse niin kuin ennen. Kirjassa Tommin leikkinalle kertoo tarinan pikku karhusta, emokarhusta ja isä karhusta, joka aina palaa omaan pesäänsä, ja silloin Tommi ymmärtää asian paremmin.

Kirja käsittelee myötätuntoisesti lapsen vaikeuksia avioeron tuomissa ongelmissa ja auttaa vanhempia löytämään oikeat sanat, kun niistä puhutaan lapsen kanssa. Kirjassa tuodaan hyvin esille se, vaikka vanhempien rakkaus toisiaan kohtaan loppuisikin, rakkaus lasta kohtaan ei lopu koskaan.

Blogiteksti: Mikko Lehtinen

2 kommenttia:

  1. Pekka Töpöhäntä- kirjat ovat hyviä ääneenluettavia. Minustakin ne sopivat eri-ikäisille oppilaille ja eityisesti alkuopetukseen. Ja onneksi paha saa aina palkkansa ja Pekalle käy aina hyvin!

    Veera

    VastaaPoista
  2. Olen Veeran kanssa samaa mieltä Pekka Töpöhäntä -kirjoista, hauskoja ja opettavaisia. Moraali kivasti kohdallaan.

    Kiitos kuvakirjasuosituksesta. Kirja tärkeästä aiheesta lapselle ja miksei aikuisellekin.

    Pirjo

    VastaaPoista